torstai 30. maaliskuuta 2023

Broiler-kasviskeitto

Broiler- kasviskeitto

500 g broiler suikaleita tai rintafileetä suikaloituna
1 rkl öljyä
1 palsternakka
1 omena
2 porkkanaa
1-2 sipulia (koosta riippuen)
2 tl Currya
1,5 l vettä
Suolaa
1 tl sitruunapippuria
0,5 dl riisiä


Kuori ja pilko kasvikset. Laita veteen kiehumaan.
Ruskista broilersuikaleet. 
Lisää riisi kasvisten joukkoon kunhan vesi kiehuu. Mausta currylla, suolalla sekä sitruunapippurilla.
Lisää ruskistetut broilerit kiehumaan muiden ainesten joukkoon. 
Keitto on valmista kun kasvikset ja riisi on kypsiä. 

 

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Banaani kauraletut

 Joskus vuosia sitten joku teki näitä meillä enkä oikein innostunut. Nyt kuitenkin kun tein itse niin totesin et nämähän ovat aika hyviä.



Banaani kauraletut

1 Banaani
1 dl kaurahiutaleita
1 kananmuna
1 dl maitoa 
0,5 tl suolaa

Öljyä paistamiseen

Soseuta Banaani esim.haarukalla.
Sekoita muut ainekset banaanisoseen joukkoon.
Lämmitä paistinpannu. Laita ruokalusikalla nokareita taikinaa paistinpannulla ja paista kauniin värisiä pikkulettuja.
Tarjoa sinällään, hunajan, marjojen, kermavaahdon tai vaahterasiirapin kera. 


 

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Riisimuro-suklaapiirakka

Riisimuro-suklaapiirakka


Pohja:
6 dl riisimuroja
200 g tummaasuklaata

Täyte:
4 dl vispikerma
400 g Maustamatonta tuorejuustoa
200 g tummaasuklaata
2,5 rkl tomusokeria

Päälle:
Kinuskia


Sulata pohjan suklaa mikrossa varovaisesti tai vesihauteessa. Sekoita muroihin. Levitä irtopohjavuokaan. Laita jääkaappiin odottamaan.
Vaahdota kerma. Lisää tomusokeri joukkoon. Sulata suklaa ja sekoita tuorejuusto joukkoon. Yhdistä ainekset. Kaada pohjan päälle.
Koristele kinuskilla.
Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään nelisen tuntia tai yön yli.

 

keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Marjamuffinit kauratoskalla


Marjamuffinit kauratoskalla

2 kananmunaa
0,5 dl fariinisokeria
1,5 dl jugurttia
50 g voita
2 dl vaalea glut.jauho
1 dl kaurahiutaleita
1 dl leivinjauhetta
0,5 dl soodaa
1 dl marjasosetta
1 dl kondersoituamaitoa

Sekoita marjasose ja kondersoitumaito keskenään.
Riko kananmunien rakenne rikki. Sulata voi. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sekoita muut ainekset keskenään, paitsi marjaseos.
Jaa taikina muffinivuokiin puolet taikinasta ja marjaseos päälle. Päälle loput taikinasta.

Muruseos;

30 g voita
2 rkl vaalea glut.jauho
4 rkl kaurahiutaleita
2 rkl fariinisokeria

Sulata voi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Jaa muruseos muffinien päälle.
Paista 200'C 20-25 min.

perjantai 3. maaliskuuta 2023

Vegaaniset puolukkamarengit


Vegaaniset puolukkamarengit

1 prk kikherneiden lientä
1,5-2 dl sokeria
0,5-2 tl kuivattua puolukkaa

Vaahdota liemi n.pari minuuttia. Lisää sokeri ja vaahdota niin kauan että tulee paksua valkoista marenkia. Lisää haluamasi määrä puolukkaa.
Lusikoi pursotinpussiin tai laita lusikalla nokareita pellille leivinpaperin päälle. Tulee kaksi pellistä hyvän kokoisia marenkeja.
Paista 80'C kiertoilmalla 1,5h. Jätä tunniksi vielä uuniin jäähtymään ja kovettumaan.

 

Uunitomaatit

Uunitomaatit 1 kg kirsikkatomaatteja tai muita pieniä tomaatteja Sokeria Suolaa Oliiviöljyä Pese kirsikkatomaatit. Halkaise. Laita uunipelli...