lauantai 24. kesäkuuta 2023

Mansikkakakku


Mansikkakakku

4 munan kakkupohja

4 kananmunaa
1 dl fariinisokeria
1 dl vaalea glut.jauho
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneen lämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä jauhot keskenään. Lisää jauhot siivilän läpi vähitellen varovaisesti vaahdon joukkoon.
Kaada taikina kakkuvuokaan. Laita vuoka esilämlitettyyn uuniin. Paista 175'C n.25-30min
Kumoa kakku hiukan jäähtyneenä. Anna jäähtyä rauhassa.

Täyte;

n.500 g mansikoita
3,3 dl kuohukermaa
200 g sitruunatuorejuustoa

Halkaise kakkuvuoka kahtia. Halkaise mansikoita kakkuvuoan reunoille. 
Pese kakkuvuoka ja laita esim.tuorekelmua vuokaan niin saat kakun pois helpommin.
Laita toinen puoli kakkupohjasta vuokaan. Laita mansikan puolikkaita vuoan reunoille.
Kostuta pohjaa hiukan, itse käytin maustettua kivennäisvettä.
Vaahdota kerma ja tuorejuusto. 
Viipaloi mansikoita ja laita kostutetun päälle. Laita kerma-tuorejuustovaahto mansikoiden päälle. Laita lopuksi toinen puoli kakku vuoasta kerman päälle.
Anna maustua jääkaapissa vähintään 4-6 tuntia tai yönyli.

Koristele haluamallasi tavalla. Itsellä päällä vaahtoutuvaa vaniljakastiketta sekä muutama mansikka.


maanantai 19. kesäkuuta 2023

Raparperi-mansikka jälkkäri


Raparperi-mansikkajälkkäri

4-7 raparperin vartta riippuu paksuudesta
1-2tl kanelia
1 tl pomeranssinkuorta
2 rkl vettä
9 mansikkaa
4 dl kuohukermaa
200 g mascarpone- Juustoa
2 rkl fariinisokeria
100-150 g piparkakkuja

Pese ja pilko raparperit. Mausta. Lisää vesi. Paista uunissa 200'C 8-10m7n kunnes raparperit ovat pehmenneet kunnolla. Lisää mansikat uunistaoton jälkeen. Ei ole väliä onko tuoreita vai pakaste mansikoita.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mascarpone ja fariinisokeri.
Murskaa piparkakut.
Laita piparkakkuja, raparperi-mansikkaa sekä kermavaahto-mascarponevaahtoa vuorotellen tarjoiluastiaan tai Valmista suoraan jälkiruokakulhoihin.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Raparperi-vaniljajäätelö


Raparperi-vaniljajäätelö

Reilu 4 dl raparperia
2 rkl vettä
1 rkl hunajaa
1 tl kanelia
0,5 tl cayennepippuri

5 dl kuohukermaa
1 prk kondersoituamaitoa (itsellä kookospohjaista tällä kertaa)
1 vaniljatanko

Laita raparperit, mausteet, vesi sekä hunaja uunivuokaan. Paahda raparperit kypsiksi. Soseuta.
Halkaise ja poimi vaniljansiemenet kondersoidunmaidon joukkoon. Vaahdota kerma hyväksi vaahdoksi.
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pakasta vähintään pari tuntia.


maanantai 12. kesäkuuta 2023

Nokkosletut






 Nokkosletut

Reilu 1/5 l nokkosia ryöpättynä
1 l maitoa
2 kananmunaa
2 dl kaurajauhoja
2 dl vaalea glut.jauho
0,5 dl öljyä
1 tl suolaa

Pilkkoa nokkosia pienemmäksi jos ei ole jo pilkottu.
Sekoita maidon joukkoon kananmunat, nokkonen, öljy sekä suola. Sekoita lopuksi jauhot. Anna turvota 20-30min ennen paistoa.
Paista kuumalla pannulla voissa letut.

 

lauantai 10. kesäkuuta 2023

Raparperiremmit


Raparperiremmit

2 isoa raparperin vartta
1,5 - 2 dl sokeria

Pese raparperit.  Voit pitää pitkinä tai halkaista raparperit. Leikkaa kuorimaveitsellä suikaleita raparperista.
Laita 2 rkl sokeria syvään kulhoon tai tarjouluvadille. Kasta raparperisemmit sokeriin. Laita leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 200'C 20-30min uunista riippuen. Raparpereista tulee tahmaisia. Jos haluat voit antaa hetken jäähtyä ja kovettua kun otat uunista. Kasta raparperiremmit loppuun sokeriin.

perjantai 9. kesäkuuta 2023

Kasvispaistos





 


Kasvispaistos

Mausteet;
Lemon Curry
Inkivääri
Korianteri
Mustapippuri
Suola
Paprika
Cayennepippuri

Öljyä
1 iso sipuli tai sipulirouhetta
1 prk ruskeita papuja suolaliemessä
1 prk chilitomaattimurskaa
(Spagetti)
Vettä

Sekoita mausteet keskenään. Huuhtele pavut kylmällä vedellä.
Kuumenna öljy paistinpannulla, lisää mausteet. Kääntele vähän aikaa. Älä polta Mausteita. Lisää pavut joukkoon. Sekoittele hetki, lisää tomaattimurska. Huuhtele tomaattisosepurkki pienellä määrällä vettä. Lisää vesi muiden ainesten joukkoon. Lisää Spagetti joukkoon jos haluat ruokasemman. Anna hautua pienellä lämmöllä 20-30 min.


tiistai 6. kesäkuuta 2023

Kanelinen raparperipiirakka


Kanelinen raparpiirakka ei näytä kauhean erikoiselta mutta maku on aivan ihana. Jos olisin jaksanut olisin voinut syödä vaikka kokonaan yksinään tämän.


Kanelinen raparperipiirakka

60 g voita
1 dl fariinisokeria
2 dl Maustamatonta jugurttia
2 kananmunaa
2 rkl rypsiöljyä
2 dl vaalea glut.jauhoja
2 tl kanelia
1 tl soodaa
Ripaus suolaa
2 dl raparperisosetta/hilloa

Päällinen;

60 g voita
1-1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
2 tl kanelia

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri keskenään hiukan vaahdottaen. Sekoita kananmunat, öljy ja jugurtti keskenään. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sekoita seokset sekä raparperi vuoronperään keskenään. Kaada haluamaasi vuokaan. 
Valmista päällinen; Sulata voi. Sekoita fariinisokeri, kaurahiutaleet ja kaneli sulan voin joukkoon. Ripottele muruseos pohjan päälle.
Paista 175'C kiertoilmalla n.30min.
Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.


 

Uunitomaatit

Uunitomaatit 1 kg kirsikkatomaatteja tai muita pieniä tomaatteja Sokeria Suolaa Oliiviöljyä Pese kirsikkatomaatit. Halkaise. Laita uunipelli...